Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Meg

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Ensin olivat Tappajahai ja Jurassic park. Nyt ihmisten kimppuun hyökkää jurassic shark, esihistoriallinen hirviömäinen meg – eikä meri ole milloinkaan värjäytynyt verestä yhtä punaiseksi!

Carharodon begalodonin eli megin luultiin kuolleen sukupuuttoon. Tätä kaksikymmenmetristä valkohain esi-isää pidetään suurimpana ja kauheimpana maailmassa koskaan vaikuttaneena petona.
Professori Jonas Taylor usko kuitenkin nähneensä megin tutkiessaan sukelluksella äärettömän syvää Mariaanien hautaa. Muutama muu tukija ei valitettavasti ole yhtä onnekas kohdatessaan syvyyksien kauhun.
Käy ilmi, että valtavat hait ovat jääkauden aikana paenneet merenpohjan lämpimiin kerroksiin eivätkä ole päässeet kuolettavan kylmien vesien läpi pintaan.
Nyt kuitenkin elävä naarashai on kuin ihmeen kaupalla uinut kuolleen uroksen perässä pintavesiin. Kaiken lisäksi se synnyttää parven poikasia, joilla on kova nälkä…
Tyynenmeren rantaan ajautuvat kuolleet valaat kertovat ensin omaa tarinaansa. Sitten aurinkorannan surffarit näkevät mahtavan kolmioevän.
Tiedotusvälineet villiintyvät, kauhu valtaa mielet. Megin nitistämiseen keskitetään kaikki mahdolliset voimat. Viimeisen taistelun hirviön kanssa käy kuitenkin Jonas Taylor yksin.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Elokuvat

Vie pois Kirjasampo.fi-sivustolta.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

syvyyksien kauhu

Ilmestymisaika

Sivumäärä

303

Kieli

Kääntäjä

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä