Isien maa

Kiinalaiskaupunginosan teatteri oli tungokseen saakka täynnä. Kantonista asti saapuneet taiteilijat näyttelivät ja lauloivat joka ilta vanhoja kiinalaisia laulunäytelmiä. Jos Billy Pan, teatterinjohtaja, kuukauden lopussa totesi, että teatteri oli tuottanut tappiota, liikemiehet keräsivät rahaa peittääkseen sen. Teatteri oli heille eräänlainen kotimaan etuvartioasema. Heidän lapsensa kävivät amerikkalaista koulua, puhuivat amerikkaa ja käyttäytyivät muutenkin kuin amerikkalaiset lapset. Vanhemmilla ei ollut mitään korkeampaa sivistystä, eivätkä he sen vuoksi osanneet kertoa lapsilleen Kiinasta muuta kuin että se oli heidän oma maansa ja ettei sitä saanut unohtaa.
Mutta teatterissa lapset saivat itse nähdä, minkälainen heidän isänmaansa oli. Täällä palattiin historiaan ja muinaiset sankarit tulivat jälleen eläviksi heidän silmissään. Tämä oli ainoa paikka kiinalaiskaupungissa, joka saattoi kilpailla elokuvien kanssa. Vanhemmat tulivat sinne lapsineen varhain ja viipyivät myöhään. He juttelivat ystäviensä ja sukulaistensa kanssa, tarjoilivat toisilleen makeisia ja juoruja ja istuivat lumoutuneina ja haaveksien kun esirippu kohosi näyttääkseen heille muinaisaikaisia hahmoja.
Tämäniltainen näytelmä, Mu Lan, oli saanut nimensä tuhat vuotta sitten kuolleen sankarittaren mukaan, joka astui isänsä paikalle tämän kaaduttua taistelussa, ja pelasti maansa hyökkääjiltä.