Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Hawksmoor
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Hawksmoor on ihmissielun pimeitä puolia tutkiva, jopa nerokkaaksi luonnehdittu teos, joka kaikessa monitasoisuudessaan etenee hieman jännitysromaanin tapaan. Lukijaa kuljetetaan vuoroin 1700-luvun, vuoroin nykypäivän Lontoossa.
Romaanin päähenkilö on arkkitehti Nicholas Dyer, joka jäätyään Lontoossa riehuneen ruttoepidemian jälkeen orvoksi liittyy saatanaa palvovaan lahkoon. Hän suunnittelee kirkkoja, jotka hän vihkii lahkolleen surmattujen uhriverellä. Dyerin elämäntyö on siis perimmiltään suurisuuntainen petos. Dyerillä on historiallinen esikuva: Nicholas Hawksmoor, joka toimi aikansa merkittävimpien arkkitehtien kanssa yhteistyössä. Samoilla seuduilla joilla Dyer toimii tapahtuu tällä vuosisadalla selittämättömiä murhia ja väkivallantekoja. Niitä selvittää kirjan toinen keskushenkilö, Scotland Yardin murhatutkija, jolle kirjailija on antanut nimen Hawksmoor.
Peter Ackroyd (s. 1951) on tämän päivän Englannin nousevia kirjallisia tähtiä. Häikäisevän kielenkäytön ohella hänen teoksissaan on toinenkin ominaispiirre: ne ovat rakenteeltaan poikkeuksellisen mietittyjä ja tietoisesti tehtyjä. Kauhuperinnettä hän hyödyntää hyvin omaleimaisella tavalla. Hawksmoor on tähän mennessä saanut Guardianin (1985) ja Whitebreadin (1985) kirjallisuuspalkinnot.
(takakansiteksti)
Hawksmoor sijoittuu Lontooseen, ja siinä on kaksi tapahtuma-aikaa. 1700-luvun osioissa päähenkilönä on Nicholas Dyer, arkkitehti, joka suunnittelee Lontooseen
uusia kirkkoja. Ruton vuoksi Dyer on menettänyt perheensä, ja päätynyt lapsena saatananpalvojalahkon jäseneksi. Lahkon jäsenyys velvoittaa häntä uhraamaan ihmisiä ja hautaamaan heidät suunnittelemiensa kirkkojen perustuksiin. Hän jättää myös erilaisia saatananpalvontaan liittyviä merkkejä kirkkorakennuksiin. 1980-luvun Lontoossa puolestaan Scotland Yardin murhatutkija nimeltään Hawksmoor tutkii merkillisiä murhia, jotka tapahtuvat Dyerin suunnittelemien kirkkojen liepeillä. Kirjailija leikittelee henkilöhahmoillaan ja heidän nimillään: arkkitehti Dyerilla on historiallinen esikuva, 1700-luvulla elänyt arkkitehti Nicholas Hawksmoor.
Teoksessa asetetaan rinnakkain kaikenvoittava edistysusko – rajaton luottamus siihen, että kaikki on selitettävissä luonnontieteen keinoin, ja että niiden avulla voidaan tyhjentävästi ratkaista ihmiselämän salaisuudet ja parantaa ihmisten elämänlaatua – ja se todellisuus, jossa suurin osa Lontoon asukkaista eli. Rahvas Lontoon kaduilla ei saanut nauttia tieteen hedelmistä, vaan eli viheliäisessä köyhyydessä, lukuisista sairauksista kärsien. Tiedemiehet kabineteissaan ovat tragikoomisia hahmoja, kokeidensa lumoissa mutta kyvyttömiä näkemään, saati muuttamaan, todellisuutta ympärillään.
Romaanista voi lukea 1700-luvun edistysuskon kritiikkiä, ja siinä pohditaan sitä, mitä luonnontiede itse asiassa on (onko se vain yksi uskonnon muoto) ja sitä, mitä seuraa siitä, että ihmistä yritetään selittää pelkästään luonnontieteen keinoin. Tieteen yksipuolinen ja mekanistinen ihmiskuva tarjoaa kasvualustaa erilaisille hurmahenkisille lahkoille. Tässä mielessä kirjaa on houkuttelevaa lukea myös aikalaiskritiikkinä: yhä hektisemmäksi käyvässä, nopeita taloudellisia arvoja korostavassa kvartaalitaloudessa elävät nykyihmiset etsivät helpotusta henkiseen ahdinkoonsa ja syytä olemassaololleen mitä erilaisemmilta tahoilta.
Kirja on loistavasti kirjoitettu, ja 1700-luvun Lontoo avautuu sen sivuilta elävänä ja värikkäänä. Kirjan kieli ja sen tarina tekevät siitä lukuelämyksen, tekstiin sirotellut autenttiset lorut ja runonpätkät vievät lukijan aikamatkalle. Hawskmoor ilmestyi v. 1985 ja sille myönnettiin samana vuonna kaksi kirjallisuuspalkintoa, Guardian fiction prize ja Whitbread novel award.
Lopuksi vielä tekstinäyte, ote Dyerin ja arkkitehti sir Christopher Wrenin dialogista:
”(Wren:) Luonto nöyrtyy sitkeiden ja rohkeiden edessä.
(Dyer:) Luonto ei nöyrry, se hukuttaa. Ihminen ei kykene sitä nujertamaan eikä hallitsemaan.
(Wren:) Meidän aikakautemme kykenee ainakin perkaamaan rauniot ja laskemaan uuden perustuksen. Juuri siksi meidän täytyy tutkia luonnon lakeja, ne ovat sentään rakennuskaavioista
parhaita.
(Dyer.) Minä olen toista mieltä: meidän tulee tutkia ihmismielen aivoituksia ja ailahduksia; ne ovat turmelusta täynnä ja sen takia meidän parhaita oppaitamme, kun tuota turmelusta tutkimme.
Maailman ilmiöt täytyy ymmärtää sielun kyvyillä, ei pelkästään ymmärtämällä.” (s. 220)
Kaisa Hypén
Romaanin päähenkilö on arkkitehti Nicholas Dyer, joka jäätyään Lontoossa riehuneen ruttoepidemian jälkeen orvoksi liittyy saatanaa palvovaan lahkoon. Hän suunnittelee kirkkoja, jotka hän vihkii lahkolleen surmattujen uhriverellä. Dyerin elämäntyö on siis perimmiltään suurisuuntainen petos. Dyerillä on historiallinen esikuva: Nicholas Hawksmoor, joka toimi aikansa merkittävimpien arkkitehtien kanssa yhteistyössä. Samoilla seuduilla joilla Dyer toimii tapahtuu tällä vuosisadalla selittämättömiä murhia ja väkivallantekoja. Niitä selvittää kirjan toinen keskushenkilö, Scotland Yardin murhatutkija, jolle kirjailija on antanut nimen Hawksmoor.
Peter Ackroyd (s. 1951) on tämän päivän Englannin nousevia kirjallisia tähtiä. Häikäisevän kielenkäytön ohella hänen teoksissaan on toinenkin ominaispiirre: ne ovat rakenteeltaan poikkeuksellisen mietittyjä ja tietoisesti tehtyjä. Kauhuperinnettä hän hyödyntää hyvin omaleimaisella tavalla. Hawksmoor on tähän mennessä saanut Guardianin (1985) ja Whitebreadin (1985) kirjallisuuspalkinnot.
(takakansiteksti)
Hawksmoor sijoittuu Lontooseen, ja siinä on kaksi tapahtuma-aikaa. 1700-luvun osioissa päähenkilönä on Nicholas Dyer, arkkitehti, joka suunnittelee Lontooseen
uusia kirkkoja. Ruton vuoksi Dyer on menettänyt perheensä, ja päätynyt lapsena saatananpalvojalahkon jäseneksi. Lahkon jäsenyys velvoittaa häntä uhraamaan ihmisiä ja hautaamaan heidät suunnittelemiensa kirkkojen perustuksiin. Hän jättää myös erilaisia saatananpalvontaan liittyviä merkkejä kirkkorakennuksiin. 1980-luvun Lontoossa puolestaan Scotland Yardin murhatutkija nimeltään Hawksmoor tutkii merkillisiä murhia, jotka tapahtuvat Dyerin suunnittelemien kirkkojen liepeillä. Kirjailija leikittelee henkilöhahmoillaan ja heidän nimillään: arkkitehti Dyerilla on historiallinen esikuva, 1700-luvulla elänyt arkkitehti Nicholas Hawksmoor.
Teoksessa asetetaan rinnakkain kaikenvoittava edistysusko – rajaton luottamus siihen, että kaikki on selitettävissä luonnontieteen keinoin, ja että niiden avulla voidaan tyhjentävästi ratkaista ihmiselämän salaisuudet ja parantaa ihmisten elämänlaatua – ja se todellisuus, jossa suurin osa Lontoon asukkaista eli. Rahvas Lontoon kaduilla ei saanut nauttia tieteen hedelmistä, vaan eli viheliäisessä köyhyydessä, lukuisista sairauksista kärsien. Tiedemiehet kabineteissaan ovat tragikoomisia hahmoja, kokeidensa lumoissa mutta kyvyttömiä näkemään, saati muuttamaan, todellisuutta ympärillään.
Romaanista voi lukea 1700-luvun edistysuskon kritiikkiä, ja siinä pohditaan sitä, mitä luonnontiede itse asiassa on (onko se vain yksi uskonnon muoto) ja sitä, mitä seuraa siitä, että ihmistä yritetään selittää pelkästään luonnontieteen keinoin. Tieteen yksipuolinen ja mekanistinen ihmiskuva tarjoaa kasvualustaa erilaisille hurmahenkisille lahkoille. Tässä mielessä kirjaa on houkuttelevaa lukea myös aikalaiskritiikkinä: yhä hektisemmäksi käyvässä, nopeita taloudellisia arvoja korostavassa kvartaalitaloudessa elävät nykyihmiset etsivät helpotusta henkiseen ahdinkoonsa ja syytä olemassaololleen mitä erilaisemmilta tahoilta.
Kirja on loistavasti kirjoitettu, ja 1700-luvun Lontoo avautuu sen sivuilta elävänä ja värikkäänä. Kirjan kieli ja sen tarina tekevät siitä lukuelämyksen, tekstiin sirotellut autenttiset lorut ja runonpätkät vievät lukijan aikamatkalle. Hawskmoor ilmestyi v. 1985 ja sille myönnettiin samana vuonna kaksi kirjallisuuspalkintoa, Guardian fiction prize ja Whitbread novel award.
Lopuksi vielä tekstinäyte, ote Dyerin ja arkkitehti sir Christopher Wrenin dialogista:
”(Wren:) Luonto nöyrtyy sitkeiden ja rohkeiden edessä.
(Dyer:) Luonto ei nöyrry, se hukuttaa. Ihminen ei kykene sitä nujertamaan eikä hallitsemaan.
(Wren:) Meidän aikakautemme kykenee ainakin perkaamaan rauniot ja laskemaan uuden perustuksen. Juuri siksi meidän täytyy tutkia luonnon lakeja, ne ovat sentään rakennuskaavioista
parhaita.
(Dyer.) Minä olen toista mieltä: meidän tulee tutkia ihmismielen aivoituksia ja ailahduksia; ne ovat turmelusta täynnä ja sen takia meidän parhaita oppaitamme, kun tuota turmelusta tutkimme.
Maailman ilmiöt täytyy ymmärtää sielun kyvyillä, ei pelkästään ymmärtämällä.” (s. 220)
Kaisa Hypén
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
romaani
Ilmestymisaika
Sivumäärä
345