Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Sipulia kuoriessa

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Sipulia kuoriessa on kiehtova tarina siitä, miten muisti toimii. Mitä me muistamme ja miksi? Ja miksi emme muista?

Nobelisti on kirjoittanut kirjan omasta elämästään: kirjan kertoja puhuu itsestään ja etsii itseään. Grass sanoo lapsuutensa loppuneen 2. maailmansodan alkaessa, ja 16-vuotiaana nuorukaisena hän joutui näkemään sodan julmuuden. Nuoruutta muistellessaan hän jopa miettii, voiko tunnistaa itsensä äidin lemmikkipojassa tai siinä nuoressa miehessä, jolla on sama nimi kuin hänellä.

Grassmaiseen tyyliinsä hän hyppää sujuvasti vuosikymmenestä toiseen, kertoo kaskuja, kirjoittaa muistosanoja ystävilleen, kertoo ensirakkaudestaan koskettavasti ja kertaa taiteilijanuransa alkuvaiheita. Teemana ovat tietysti myös naiset – erityisen kauniin kuvan Grass piirtää ensimmäisestä vaimostaan Annasta.

Ja miksi ihmeessä kirjailijan sisar muistaa jotkut asiat aivan toisin?

Grass seuraa huvittuneena omia jälkiään. Hän myös huijaa lukijaa – omaelämäkerta ei ole totuus – ja myöntää sen auliisti. Tarina on uskomaton ja surullinenkin. Minäkö se olen?
(Tammi)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

444

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

394

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli