Räisänen, Veikko

Johan liittyi valtatien yhä tihenevään liikennevirtaan. Hän oli hyvällä tuulella ja yritti jopa vihellellä ajaessaan. Edes ohitse suhahtelevat hurjastelijat eivät hetkauttaneet hänen hyvää tuultaan. Hänestä tuntui koko ajan siltä, että kaikki asiat hänen kohdallaan olivat loksahtamassa kohdalleen.
Otavan ohitettuaan hän havahtui mietteistään linja-autopysäkillä peukaloa ylhäällä pitävään ikäiseensä mieheen. Hetken mielijohteesta hän pysäytti autonsa miehen viereen.
Johan avasi ikkunan ja sammalenvihreään goretex-pukuun ja patikointikenkiin pukeutunut, päälaelta kaljuuntunut tumma mies kurkisti sisään.
Pääsenkö kyydissä jonkin matkaa? Ehkäpä Lahteen saakka.
Johan katsoi vilpittömältä näyttävää, iso vihreä reppu selässään seisovaa tummaa miestä vähän aikaa. Hyppäähän rattaille, niin lähetään ajjaa köröttelemään. Pääset Lahteen asti.
Hoikka mies heitti reppunsa takaistuimelle ja istui liukkain liikkein hänen viereensä. Johanin kääntäessä autonsa muun liikenteen sekaan mies näytti tyytyväiseltä. Hän hamusi turvavyön käteensä ja napsautti sen lukkoon.
- Minä olen kiitollinen, että pysähdyit. vanhemman mieshenkilön on kovin vaikeaa päästä peukalokyytiin, kaikilla on vielä niin mahdoton kiire. Nuorella tytöllä pitkine säärineen ja minihameineen olisi varmaan helpompaa.
- Varmaan olisi. Tämänikäisiä ukkoja katotaan jo pitkin nokkavartta. Liftin saaminen on kyllä ihan Luojassa. Eikä se taho olla mikkää muukaa kovin heleppoa…
- Kyydin saaminen liftaamalla ja vanheneminen ovat molemmat oma prosessinsa. Vie aikansa oppia hyväksymään se tosiasia, että kaikki käy hitaammin. Aivot antavat käskyjä, mutta niiden toteuttaminen on sitten aivan toinen juttu, tumma mies sanoi matalalla ja miellyttävällä äänellä.
Johan vilkaisi vieressään istuvaa miestä, joka ei hänen silmissään näyttänyt ihan tavalliselta kyytirahojen puutteessa ilmaista kyytiä anovalta mieheltä. Miehestä huokui ulospäin selvästi havaittavissa oleva tasapainoisuus, jopa arvovalta.
Oletteko tupakkamiehiä? Mies kysyi eteensä katsoen. - Minun nimeni on muuten Isak Henkelman, hän lisäsi.
Minä oon Johan Antrea, eikä tartte teititellä. Tupakkia en oo polttanu kun penskana nurkan takana sallaa. Ja tietenni sillon kun oon ollu kovasti päissään! Sillon haluttaa tupakkia niin vietävästi, Johan sanoi naurahtaen.
Mies katsoi Johania ystävällisellä ja tietävällä ilmeellä.
- Sinunkaupat käyvät mainiosti, jos se kerran sinulle sopii, mies naurahti. -Kumman muuten luulet tappavan enemmän ihmisiä? Viinan vai tupakan? Mitäpä sanot? Isak katsoi Johania kysyvästi.
- Eiköhän se tupakki tapa enämpi. Usseamman kymmenen vuotta kun öyhkyyttää, niin keuhkot on meleko mustat ja jossaki vaiheessa ilima heittää kiertämästä, hän vastasi. - Toisaalta on se viinahi meleko ärsy aine! Ainahi kohmelossa tuntu joskus kovemman kuurin jäläkeen, että henki lempo vie lähtee. Viinaahi jos lappaa kymmeniä vuosia, niin lähtee se henki silläi lailla ennenaikojaan. Mahtaa olla kahaveihti kallellaan, että kumpi myrkky kerrää enämpi päänahkoja…
Tumma mies mietti hetken Johanin sanoja.
- Olen siunannut haudan lepoon 1777 vainajaa. Niistä tupakkaan oli kuollut vain yksi prosentti ja viinaan kymmenen! Juoppous on keski-ikäisten miesten pahin ennenaikainen hautaansaattaja. tupakka kaataa sitten vanhemmalla iällä syöpään. Silloinhan elämä kyllä alkaa jo muutenkin peittyä haudan varjoihin.
Paljon elämää nähneenä miehenä Johan ei hätkähtänyt kyydittävän ammattia.
- Onpa nätti luku! Sinä Iisakki ootki sitten pappi. Oot ollu usseamman kymmenen vuotta. Jos oot ollu pikkuseurakunnassa sielunpaimentajana, sulla on pitäny avittaa naapuriseurakunnan liperinkantajaahi hommissaan, hän laski mielessään. - Taivalkoskella kun on 5000 asukasta, niin siitä semmonen viiskymmentä nyykertyy joka vuosi. Siinä laskussa sulla oisi pitäny olla melekeen neljäkymmentä vuotta pappina. Et sinä Iisakki ihan niin vanhalta näytä! Tai oot alottanu siunailemisen meleko poikosena!
Isak Henkelman katsoi hymyillen Johanin aprikointia ruumiiden määristä.
- Hyvin johdateltu! Olen ollut kolmekymmentä vuotta Rynkänmäen seurakunnan paimenena, hän sanoi tiukasti eteenpäin katsoen. - Nyt etsin jotain uutta omaan elämääni. Olen koettanut koko ikäni auttaa ja lohduttaa muita, mutta kuka on auttanut minua? Ei kukaan. Nyt olen päättänyt auttaa itse itseäni ja ehkäpä siinä samalla jotakuta muuta, Isak pohdiskeli mietteliäästi. - Uudeksi seurakunnakseni olen ajatellut koko maailmaa. Ajattelin ruveta viettämään kiertelevää, jopa riettaallista elämää. Tarkoituksenani on löytää itseni ja etsiä lopullinen totuus. Mitäpä sanot siihen?
- Mitäpä siihen on paljo sanomista! Siinä lopullisen tottuuven kahtelemisessa mahtaa olla melekonen homma! Mikä sitten lienee se lopullinen tottuus? Johan aprikoi ajaessaan. - Joko sinä oot muuten kauvon kierrelly vihoviimmesen toottuuven perässä? hän kysyi.
- Tämä on ensimmäinen matkani siinä tarkoituksessa, Isak vastasi kysymykseen. - Mutta ei viimeinen.
- Liekköhän sitä semmosta oikeaa ja yksisilimästä tottuutta olemassakaa. Asijoilla kun tahtoo olla aina vähintäänni kaksi puolta, jos ei usseampaahi!, Johan sanoi Isakia vilkaisten.
- Olet varmasti oikeassa. Tarkoitin totuuden etsinnällä vähän samaa kuin mitä seppä Högfors sanoi tuskaiselle Paavo Ruotsalaiselle. Minun kohdalla sanoja pitää vain muuttaa vähän eri järjestykseen, Isak valotti ajatuksiaan. - Eli minä uskon sisäistäneeni Jeesuksen Kristuksen itselleni ja uskon tuntevani Hänet, mutta yksi minulta puuttuu eli oman itseni sisäinen tunteminen. Joka päivä tuntuu enemmän ja enemmän, että olen elänyt vain muiden elämää ja omani on jäänyt elämättä. Eikä se tunnu mukavalta. Elämä tuntuu jäävän kuin kesken…
Ensimmäisen kerran Johan huomasi Isak Henkelmanin olemuksessa surumielistä kaihoa.
- Eihän se tietenkää oo mukava nähä jatkuvasti surullisia ihmisiä, Johan sanoi osaaottavasti. - Lie nuita kuitenni papin hommissa joku ilosempihi päivä. Ainaski häät on mukavia juhlia. Vai leipääntyykö sitä niihinni?
- Onhan papinvirassa mukaviakin hetkiä. Eikä mikään viranhoitoon kuuluva tehtävä ole tuntunut vastenmieliseltä. Tarkoitin sitä, että ehkä minä sisäistin työni liian hyvin ja annoin itsestäni liikaa. Oma elämäni on jäänyt elämänkehäni ulkolaidalle. Olen katsellut sitä kuin ulkopuolinen.
- Mitäpä aijot nyt tehä? Vieläkö sulla on voimassa oleva virkapaikka seurakunnassasi? Vai lähitkö myötyriksi? Johan kyseli vieruskaveriltaan.
- Ei ole enää virkaa eikä värkkiä! Minä olen siinä kuuluisassa eläkeputkessa. pikkuisen vajaan neljän vuoden päästä pääsen eläkkeelle. Eli olen tätä nykyä putkipappi! Isak sanoi toteavasti. - Että mitäkö alan puuhailemaan? En ole ihan varma mistä laidasta aloittaisin oikean elämän. Mielessäni on käynyt, että jos ryyppäisin ensi alkuun pari viikkoa ja panen muutenkin ranttaliski! Johan katsoi ihmeissään vieressään istuvaa Isak Henkelmania.
- Elä hiijjessä! Et kai sinä oo tosissaan? Ootkohan sinä ihan oikea pappi? Voi lempo sentään! Onkohan se hyvä ajatus, että hengenmies alakasi juopottelemaan? Enkä usko ollenkaan, että tottuus löytyy pullosta. Sieltä löytyy ihan muuta…
- Osa totuudesta voi löytyä sieltäkin. Ja miksei muka eläkeputkessa oleva yksinäinen Rynkänmäen seurakunnan entinen pappi saisi juopotella siinä kuin muutkin ihmiset? Kuka sen voisi estää? Jumalako! Hän ei sitä tee. Jumala on heikkojen, kärsivien ja yksinäisten puolella. Vaikka aina ei näytäkään siltä, Isak puhui kiihtymystä äänessään. - Piispa eikä kirkkolaki voi minulle enää mitään. Olen siitä irti kuin hihat liivistä! Haluatko nähdä papin paperini? Ne ovat tuolla repussa. On siellä kaksi kolmivarttista koskenkorvapulloakin ja kahden litran viskipullo. Eiköhän sillä lääkemäärällä uusi ura lähde urkenemaan?
Sanojensa jälkeen Isak Henkelman kääntyi istuimellaan polvilleen ja alkoi hamuilla reppunsa viilekkeitä oikealla kädellään.
- Elähän nyt pappi hättäile. Eikä tartte niitä paperia katella, Johan sanoi reppuaan tavoittelevalle Isakille. - Harkihtehan vielä sitä juopoksi ryhtymistä. Semmosesta parinviikon kuurista tullee lemmon paha kohmelo. Oikea hypittäjäinen. Istuhan penkkiin, niin aletaan porukalla suunnitella jottai muuta mukavaa sen tilalle. Tietennihän sinä saat juopotellakin. mutta kun oot tuommonen alottelija, niin mulla pittää ainaski vähän neuvvoa sinnua ensin! Minä tiijjän siitä hommasta jottai, kun nuorempana tuli harjoteltua…
Isak lopetti reppunsa hamuilun ja istui takaisin penkkiin syvään huokaisten.
On se kyllä kumma. Miksi minä en saisi tehdä koskaan niin kuin itse haluaisin? Pappikin on vain ihminen ja minusta tuntuu, että eläkeputkessa oleva pappi on vielä kaksin verroin enemmän ihminen, hän sanoi alistuneen tuntuisesti. - Aina joku muu on määrännyt elämästäni. Milloin tuomiokapituli tai äkäinen piispa. Milloin taas sain ripitystä kirkkoneuvostolta tai joltain kaikki tietäväksi itseään luulevalta seurakuntalaiselta. Nyt sitten sinä! Tästä ei tule perkelettäkään! Minä tulen hulluksi, jos en jo ole sitä. Mitäpä siihen sanot?
Viimeiset sanansa Isak karjahti itkunsekaisella möyhähdyksellä. Johan ei säikähtänyt miehen tunnepurkausta.
- Elähän nyt entinen pappirukka hättäile. Kyllä tämä tästä järjestyy. Kaivelehan se kossupullo esiin ja ota pikkuryypyt. Se rauhottaa. Vain elä ota paljoa, Johan sanoi ja katsoi Isakia joka kääntyi äkäisin liikkein kontalleen istuimelle ja aukaisi reppunsa ja alkoi myltätä sitä.
Hetken päästä hän istui tyytyväisin ilmein istuimelleen lampaanvilloista kudotun villasukan sisässä oleva pullo kourassaan. Varovaisin liikkein hän väänsi ritisevän korkin auki ja nosti edelleen sukan sisässä olevan pullon huulilleen ja kulautti kaksi pulputusta pitkän ryypyn. Tyytyväinen ilme levisi Isakin tummille kasvoille hänen kiertäessään korkin kiinni.
- Melko hyvänmakuista. Minä taisin äsken kirota? Pitää pyytää viimeistään huomenna anteeksi. Saanko ottaa toisenkin ryypyn? hän sanoi ja katsoi Isakia kysyvästi.
Elä multa kysy! Sinähän oot jo aikuinen pappi, Johan sanoi naurahtaen. - Millon sinä oot muuten viimeksi ryypänny? Sillä kysyn, että jos sinnua pannee äkki tässä hommassa. Isak kiersi pullon korkin uudestaan auki.
- En koskaan! Ehtoollisviinejä ei lasketa. Oikeaa viinaa en ole maistanut tilkkaakaan. Kerta se on ensimmäinenkin! Joskushan se naukkaileminen ja juoponelämä on aloitettava. Niin olet tehnyt sinäkin, Isak sanoi Johania katsoen ja otti kahden pulputuksen ryypyn sukan verhoamasta pullostaan ja ähkäisi tyytyväisenä.
- Elä ota liijjan ahneesti. Saatat päityä pätkähtää ja mihin minä sinut sitten paan? Johan varoitteli Isakia.
- Älä ystäväiseni huolehdi liikaa. Minä olen hyväkuntoinen entinen pappi, isak kehaisi tyytyväisen näköisenä. - Olen juossut useamman maratoninkin, jopa Bostonissa asti. Lenkkeilen säännöllisesti ja kävin Rynkänmäen naisvoimistelijoiden aerobicissä pari kertaa viikossa. Enköhän minä muutaman ryypyn kestä, Isak sanoi iloisesti.
Johan katseli arvioivasti hoikkaa ja hyväkuntoiselta vaikuttavaa sielunpaimenta.
- Ne on kaksi eri lajia maratonin hölökettely ja kunnon ryyppääminen! Kumpaanni lajjiin on omat harjotusmallisa. Sinä et hallihte tätä jälkimmäistä. Se vaatii monta pullojen ääressä istuttua iltaa ja yötä ennen kun taito on edes välttävällä tasolla, hän varoitteli. - Ensimmäinen humalahan tuntuu pikkusen vajjaalta taivaalta! Aamu on sitte jo vähä eri juttu, Johan opasti Isakia juopottelun saloihin isällisellä varmuudella.
Kaksi kohtuullista kossuryyppyä saivat Isak Henkelmanin tummille kasvoille tunnustelevan ilmeen.
- Taivaalta! Puhut totta. Tuntuu kyllä sellaiselta,ettei ole ennen tuntunut! Mummoni kutoman villasukan sisässä taitaa olla elämännektaria. Tästä mahtaa tulla mukava iltapäivä, Isak sanoi innostuneena. - Mennäänkö Lahdessa johonkin hotelliin yöksi ja ruvetaan jahtaamaan naisia?
- Elä hyvä uskonveli innostu liikaa parin pikku ryypyn jäläkeen. Oon varma, että jos sinä Iisakki nakkelet tuon yhenkää pullon, niin sinusta ei oo naisjahtiin. Eikä paljo muuhunkaa… Alottelevat juopot pökertyvät heleposti, kun innostuvat alakuhumalasta liikaa.
Johanin varoittelevat sanat olivat öljyä laineille. Isak pyöräytti korkin auki vihaisella liikkeellä ja pulputti pullon puolilleen.
- Mitäpä nyt sanot? Nyt on kuule putkipapin veressä muutakin kuin valkoisia ja punaisia soluja! Siellä virtaa nyt elämän ihana tunne. Alkoholi on hyvä aine. Se on yksinäisen, Jumalaan synkästi uskovan ihmisen ainoa lohtu!
Viimeiset sanansa Isak puhui pullon korkkia kiinni ja auki pyöritellen.
- Mitäpä sanot jos otan lisää? - Nytkö heti? Elä ota ! Johan parkaisi. - Kuulostelehan nyt jonkun aikaa, että minkä äjjäyksen se tekkee. Tuommoset pitkät ryypyt menevät päähän ja muuvvallekki, että jysähtää! hän varoitteli huolestuneena. - Mihin minä sinut pappirievun paan, jos sinä sorrut siihen penkille? Usko vain minnua. Jos otat liikaa, niin hyvä olo katoaa ja rupeaa oksettamaan. Saatat saaha alkoholimyrkytyksen. Kuolet ennen kun pääset nostamaan ensimäistää eläkettä…etkä kerkiä jahata naisiakaa…!
Isak istui vähän aikaa kuin murjottaen. Johan alkoi jo epäillä miehen kohta sammuvan, mutta hän erehtyi. Isak ruuvasi hetken päästä korkin auki ja joi jäljellä olevasta viinasta puolet.
- Mitäpä nyt sanot? Minusta tuntuu, että olen hyvä kestämään viinaa. Saatan tulla oikein hyväksi juopoksi. Onko se paha asia? Isak katsoi Johania terävän näköisenä, eikä hänen puheensa sammaltanut.
- Ehkä minä en haluakaan nostaa yhtään kertaa eläkettä. Haluan vain elää muutaman viikon totuutta etsiessäni iloista elämää ja panna ranttaliksi. Päätoiminen naisjahti ei kuulosta hullummalta...!
- Niitä on harvassa semmosia ihmisiä, jotka kestävät mahottomasti viinaa. Minäkää en tunne kun muutamia. Eikä nekkää oikeasti kestäneet, kun ovat jo ennenaikasessa hauvvassa. Enkä usko, että sinä ensi kerralla kestät mahottomia. Naisten kahtelu ei tietenkää vie pois oikealta tieltä… Johan katsoi vähän aikaa tarkasti Isakia ja sanoi.
- Et sinä päihtyneeltä kyllä näytä. Kovalla harjottelulla sulla saattaa olla mahollisuuksia tulla kunnon juopoksi!
- Uskotko todella niin? Sittenhän minulla on mahdollisuuksia onnistua muillakin iloisen elämän saroilla, Isak sanoi iloisesti hymyillen. - Mitäpä sanot? Mennäänkö Lahdessa johonkin hotelliin yöksi? Otetaan kummallekin oma huone. Lähdetään sitten illanpäälle vaanimaan naisia.
Minä maksan
Johan mietti hetken.
- Eipähän mulla oo tässä mittää erikoista mielessä. mennään vain. Sinä Iisakki oot sen verra alottelija näissä hommissa, että tarvihtet näin alakuun itellesi perrään kahtojan… Naisia en kyllä ruppea jahtaamaan, kun mulla on hyvä emäntä. Sinä kun oot yksinäinen virkaheitto pastori, niin voit sen tehä.
Johan katsoi hetken vieressään tyytyväisenä istuvaa Rynkänmäen seurakunnan entistä papia, joka näytti vain hieman humalaiselta.
- Minä syön ja juon vain muutaman kaljan ja seurailen sinun uuvven elämäsi alakuhetkiä. Jos et päijjy jo sitä ennen…!

Hotellihuoneessaan Johan otti puolentunnin torkut. Viereiseen huoneeseen reppuineen työntynyt Isak Henkelman oli aikonut tehdä saman. Johan kyllä epäili vahvasti entisen papin innostuvan juomaan lisää elämännektariksi nimittämäänsä ainetta.
Hotellin vastaanottoon Isak oli kävellyt horjunmatta. Eikä ollut höpöttänyt tyhjiä nätille virkailijatytölle. Johanista näytti kuin tyttö ei olisi edes huomannut Henkelmanin olevan juonut.
Isak oli ollut sanojensa mittainen mies ja oli maininnut virkailijalle, että hän maksaa molempien huoneiden laskut. Johan, vaikka ei potenutkaan rahapulaa, pani tämän tyytyväisenä merkille.
Johan kävi suihkussa kellon näyttäessä puolta kahdeksaa. Kuivateltuaan itsensä, hänen huoneensa oveen koputettiin.
- Joko sinä alat olla valmis? Isak Henkelman kysyi ja istui nojatuoliin sinisiin farmareihin, vaaleaan paitaan ja vaaleisiin kesäkenkiin sonnustautuneena.
Johan katsoi iloisena ja virkeännäköisenä tuolissa istuvaa Isakia.
- Mitäpä sanot? Katsot sillä silmällä, että olenko humalassa? Näytänkö siltä? Isak kyseli viattoman näköisenä. - En ole juonut kuin sen pullonlopun ja aloitin vähän toista. Minibaarista nappasin vain kolme pikku pullollista. Mitä ainetta lienevät olleet? Maistuivat kyllä hyvälle!
Isak kertoi avoimesti Johanille juomansa viinamäärät.
- Enhän ole juonut nyt liikaa? Olo on kyllä hyvä. Otetaan sitten ravintolassa enemmän. Mitäpä sanot?
- Vai että otetaan ravintolassa lissää! Oot sinä lempo vieköön erähäinen pastori, Johan sanoi ihmetystä äänessään. - Kyllä sinusta taitaa tulla meleko nätisti oikea juoppo! Ennusmerkit on hyvät Paljoko sinä joit siitä toisesta kossupullosta?
Isak näytti tyytyväiseltä Johanin kehuvista sanoista.
- En juonut ihan puolta pulloa. Mitäpä sanot? Eihän se ole paljon? Isak sanoi anteeksipyytävällä äänensävyllä. - Enkä minä juonut kossua! Join siitä kahden litran viskipullosta melkein puolet. Enhän ottanut liikaa Maistui niin hyvälle ja olo parani joka kulauksen jälkeen… Viski saattaa olla minun tulevaisuuden juomani…
Johan katsoi vähän aikaa paikalleen jähmettyneenä Isakia. - Voi herra isä nähköön! Ethän sinä pappirukka valehtele? Eihän tuommosia viinamääriä kestä kukkaan. Ja sinä vai istua pollotat niin kun ei mittää! Johan siunusteli edessään istuvaa Isakia.
- Sulla pittää olla erikoiset sisuskalut! Tahikka oot joku luonnonoikku. Pitäsköhän sulla kuitenni varroa. Jos sulla ei viina liukene masusta verenkiertoon? Sitte kun liukenee, lähtee henki! Tai meet koomaan. Saatat olla muutenni kusessa! Tuommosia viinamääriä kestä kukkaa. Romilit alakavat hippoa maalimanennätyslukuja…!
Isak katsoi Johania edelleen anteeksipyytävästi.
- Joinko sittenkin liikaa? Suo anteeksi. Enhän minä tiennyt, että muut ihmiset juovat vain vähän. Tässä on osa sinunkin syytäsi. Et puhunut määristä mitään, vaikka muuten varoittelit, Isak puhui.
- Minä lupaan, että en juo ravintolassa enempää kuin muutkaan. Minä keskityn oikein kunnolla naisjahtiin. Otan vain siinä välissä muutaman lasillisen. Mitäpä sanot? Joko lähdetään?

Ravintola oli tiistai-illasta huolimatta melkein täynnä, kun Johan ja Isak ohjattiin pöytään. He tilasivat vahvan aterian ja kummallekin pullon olutta. Isak näytti nauttivan olostaan ja oli silminnähden iloisen ja onnellisen näköinen. Tämän tästä ruokailun lomassa hänen katseensa tähyili naisia täynnä olevia lähipöytiä.
- Kerro minulle miten tanssitaan? Isak kysyi.
- En ole koskaan tanssinut, mutta haluan oppia. Otetaanko lisää viinaa? Vaikkapa viskiä. Tämä ei maistu hyvälle, hän lisäsi ja joi oluensa loppuun.
- Tillaa sinä vain, Johan sanoi huokaisten. - Sulle näy riittävän mikkään…Niin, että tanssimaan pitäsi oppia. Se nyt ei oo kummonen homma…meet naisen nokan etteen ja kumarrat nätisti. Jos halluat olla oikein kohtelias, niin kysyt vielä että "Saanko luvan?" Sen jäläkeen katot hurmaavasti suoraan silimiin. Eläkä lärpätä heti alakuun höpöjä! Ei kait siinä muuta. Sen jäläkeen annat vain mussiikin viijjä. Asiat hoituu omalla painollaan…jos hoituu…
Isak tilasi ohi kulkevalta tarjoilijalta viskiä ja kääntyi sitten Johania päin.
- Onko se noin helppoa? Entäpä askeleet ja pyörähdykset. Olen nähnyt televisiosta, että rokissa pitää kiemurrella ja heilutella käsiään. Olenko oikeassa?
- Oot. Musiikki antaa hyvät osviitat miten tanssitaan. Tangot ja hittaat kipaleet sulta sujjuu varmasti. Valssissa ja humpassa pyörähtelet sitten riskimmästi. Rokissa voit sitten toteuttaa ihteäsi. Pyörittelet lantiota riskisti ja notkeasti. Heiluttelet käsiäsi villisti. Käänny välillä selin tanssitettavaasi. Kaiken tuon lomassa karjahtelet malliksi. Sopivassa välissä tekaset sitten bravuurin! Johan neuvoi Isakia tanssimisen kiehtovaan maailmaan. - Otat nokkasi peukalon ja etusormen välliin ja kiemurtelet ihtesi ihan lattian rajjaan. Ihan niin kun silimälasikäärme! Katot koko aijan tanssikaveriasi tenhoavasti silimiin. Tepsii varmasti! Nainen näkkee, että sinnuun on kätkeytyny rutkasti tehoavaa ytyä! Johan opasti Isakina - Hittaissa ja hempeissä teet sitten lopullisen iskun! Puristat tytön lähellesi ja oot turvallisen ja hellänoloinen. Elä oo kuitenkaan liijan likkeinen. Eläkä missää rakkauvvessa puristele persauksista! Tee se vasta sitten kun ootta kahestaan, hän varoitteli tarkasti kuuntelevaa Isakia. - Kappaleihen välillä puhut mukavia. Elä puhu rumia! Illan viimmesellä hittaalla voit puristella raskaammasti. Että onko kypsä? Jos tuntuu että on, houkuttelet matkaasi. Siinä kaikki. Näillä evväillä sinun pitäsi pärjätä. Unehtu vielä yksi juttu! Elä lapa liikaa vinettoa…
Isak kuunteli tarkkaavaisesti Johanin sanoja ja nakkasi tarjoilijan tuoman viskin ranneliikkeellä suuhunsa.
- Enköhän minä pärjää. Minulla oli onni matkassani, kun pääsin kyytiisi. Olet hyvä mies Johan. Jumala varmaan johdatti sinut tielleni, Isak sanoi Johania lämpimästi katsoen. - Tuo viski oli muuten erimakuista, kuin isossa pullossa. Ei ollenkaan niin hyvää. Mitäpä siihen sanot?
- Vai ei oo niin hyvvää kun isossa pullossa! Nuo jäät on tainnu vähän sullaa ja laimentaneet rokia, Johan sanoi naurahtaen ja siirsi tyhjentyneen lautasen edestään. - Ylleensä viina lantataan. Sinä näyt olevan toista maata. Mitä ärsympää, niin sen parempi…
- Koeta ymmärtää minua. Olen aloittelija, mutta eiköhän se ala tästä sujua, Isak sanoi ja vilkuili lähipöydässä istuvaa vaaleaa naista. - Taidan lähteä tanssimaan. Tuo kuulostaa ihan rokilta. Mitäpä sanot, jos karjaisen heti alkuun?
- Elä tee sitä! Karjase sitten vasta, kun alakaa olla pikkusen hiki. Se on luontevampaa sillä lailla. Jos karjahtelet heti lattialle mennessä, nakkaavat vielä kartanolle koko papin…
Horjumattomin ja vakain askelin Isak Henkelman siirtyi naapuripöydässä istuvan naisen viereen ja kumarsi sulavin liikkein. Epäröimättä Isakia hieman nuorempi, hyvin säilynyt nainen nousi tuolistaan ja he siirtyivät parketille.
Johan seurasi hymyillen, kun Isak kiemurteli Hound Dogin tahtiin, niin kuin olisi ikänsä rokannut. Välillä hän läiskytti käsiään päänsä päällä yhteen ja pyörähteli ympäriinsä ja keikutti notkeasti lanteitaan. Tämän tästä hän työnsi iloiset kasvonsa melkein naisen kasvoihin kiinni ja puhui jotain. Nainen näytti nauttivan Isakin seurasta, koska nauroi usein ja kappaleiden välillä piti häntä käsivarresta kiinni ja kuiskutti jotain Isakin korvaan.
Kappaleiden loputtua Isak saatteli naisen takaisin pöytäänsä ja hän istahti hetken päästä Johania vastapäätä. Isakista ei huomannut päällepäin minkäänlaisia humaltumisen oireita. Hän liikkui horjumatta ja puhe soljui takeltelematta. Ainoastaan silmistä voi havaita Isakin juoneen.
- Menikö hyvin? Hän kysyi istuuduttuaan. - Kuuluiko karjahdus?
- Hyvin meni ja kilijahus kuulu tänne asti, Johan sanoi. - Sinähän olit kuin kala veissä! Oot tainnu mellastaa naisten kansa ennenni?
- Täytyy myöntää, etten ole niissä asioissa ihan eilisen teeren pappi! Isak sanoi ja nosti kahta sormeaan ohi kulkevalle tarjoilijalle. -En ole ollut mikään Casanova, mutta kuitenkin…pappikin on vain ihminen…
- Ihminen tuskin muuttuu miksikää, vaikka pannaanni liperit kaulaan.
Kaavun alta löytyy sammaa heikoutta kuin muistahi, Johan sanoi ja jatkoi.
- Sinä näytit pärjäävän hyvin tuon naisen kansa.
Ennen kuin Isak ehti vastata tarjoilija toi heille juotavaa.
- Varma tapaus, Isak naurahti ja hujautti viskilasinsa tyhjäksi. - Ruth yöpyy tässä samassa hotelissa. Ajattelin, että pyydän hänet huoneeseeni ja juomme loput viinat. Sitten…Herra yksin tietää mitä tapahtuu!
- Oot sinä kummallinen mies papiksi, Johan huokaisi. - Kestät viinaa mahottomia määriä ja aijot ruveta juopoksi. Isket naisen ihan tuosta vain. Kaiken hyvän päälle kahtelet ympärillesi niin lemmon viattoman näkösenä, että sinut uskoo heleposti sielunpaimeneksi. Vieläpä melekolailla synnittömäksihi…
Isak Henkelman kulautti viimeiset tipat tyhjentyneestä lasistaan ja katsoi Johania hieman surumielinen ilme kasvoillaan.
- Ei tämä ole niin helppoa kuin päältä näyttää. Sisimmässäni on tyhjä olo. Urani pappina on takanapäin. Tulevaisuuteni on kuin harmaan usvan peitossa. Päivä kerrallaan eteenpäin. Minun on etsittävä uudet kiinnekohdat elämääni. Onneksi uskoni vahva. Tämä tällainen auttaa minua suunnattomasti. Kiitoksia siitä sinulle Johan. Enkä ole synnitön…
Oli siitä siihen ettei Isakin silmistä alkaneet kyyneleet vuotamaan. Johan tunsi itsenä vaivautuneeksi hänen katseensa edessä.
- Toinen toistaan syntisempiähän me ollaan, hän lohdutti. - Elähän pastori vaivu synkkyyteen! Ilo pintaan vaik syvän märkänis! Alottivat melko nasakan kappaleen. Nyt Iisakki pääset puristamaan Ruttin ihan lähellesi…
- Totta. Nyt tätä pappia viedään, Isak ponnahti tuolistaan ja haki häntä jo selvästi odottaneen vaalean Ruthin tanssimaan orkesterin soittamaa "Kun aika on" kappaletta.
Isakin mentyä Johan vaipui omiin mietteisiinsä. Isossa ravintolasalissa oli miellyttävä istuskella. Musiikki kantautui vain vaimeasti hänen korviinsa. Varmuus ja hyvä olo täyttivät Johanin ajatukset. - Ei tämä oo minun maalimani, hän ajatteli. - Syvämeni ja sieluni kuuluvat sinne missä oon syntyny ja kasvanu. Oon Korven-Äijjä ja pysyn semmosena vaikka kuinka yrittäsin pyristellä erilaiseksi! Kuulun siihen mihin minut on luotu kuulumaan. Se tekee minut onnelliseksi. Jos yritän olla jottai muuta, niin suhkuksi mennee! Jokahiselle on olemassa oma paikka ja kohtalo. Tuskinpa sille ees mittää voi…
Johanin ajatukset keskeytti Isak, joka istahti onnellinen ilme kasvoillaan Johania vastapäätä.
- Tämä on onnea. Ruth taitaa olla elämäni nainen. Hän tuntuu niin pehmeältä ja mukavalta sylissäni, Isak puhui silmät loistaen . - Lähdemme aamulla yhdessä jatkamaan matkaa kohti Helsinkiä, mutta ei liftaten, vaan junalla. Minusta tuntuu, että olen mennyttä pappia. Elämäni alkaa sittenkin uudestaan. Mitäpä siihen sanot?
- Mitäpä siihen on paljon muuta sanomista kuin onneksi olokoon! Rutti näyttää minunni silimiin mukavalta naiselta, Johan vastasi Isakin iloista ja rentoutunutta olemusta hyväksyvästi katsellen. - Miten se tuo lentävän startin saanut juopon urasi? Taitaa tyssätä heti alakuusa!
Isak pyöräytti kädessään pitämänsä lasin nurinpäin pöydälle.
- Näin! Se loppuu alkuunsa. Minä lahjoitan sen pullon puolikkaan sinulle. Tarvitset sitä vielä joskus. Juo se vaikka sen kaverisi Vilin kanssa. Muistelkaa Iisakkia, kun tyhjennätte sen!
Johan oli ollutkin varma, ettei Isak toteuttaisi uhkaustaan juopoksi ryhtymisestä.
- Teit oikean ratkaisun. Toisaalta sinussa kyllä menee hukkaan paras näkemäni juopon alaku, hän surkutteli Isakille. - Etkö sittehi kokkeilisi näin aluksi parin viikon kuuria! Sitte sen jo näkisi, että onko se totta? Moni lahjakkuushan paljastuu tosipaikan eissä kuplaksi, Johan puhui leikkisästi.
- En rupea katsomaan lahjakkuuteni määrää pullon pohjasta. Tämä saa riittää, Isak sanoi varmuutta äänessään. - Toisaalta. Ei tämä humalassa oleminen hullumpaa ole! Tiedän kuitenkin, että tunne on epätodellinen. Eikä anna vastauksia niihin kysymyksiin, jotka tulevat olemaan uuden elämäni perustus, Isak sanoi papilliseen sävyyn.
Sitten hän vilkaisi viereisessä pöydässä istuvan Ruthin suuntaan.
- Minä menen nyt tanssimaan. Jos lähdet sillä aikaa nukkumaan, niin nähdään vielä aamulla. Isak oli havannoinut oikein Johanin olemuksen. Juotuaan oluensa, hän poistui ravintolasta kohti hotellihuonettaan. Päästyään kokolattiamaton peittämälle käytävälle, musiikki ja häly olivat kadonneet hänen korvistaan. Oli ihan hiljaista. Huoneen ovi sulkeutui loksahtaen hänen perässään kiinni.
Kallistuessaan vuoteelle hän oli yksin, mutta ei yksinäinen.

Aamutoimien jälkeen Johan odotti seitsemään ja lähti sitten laukkuineen taakseen katsomatta huoneesta. Illalla musiikkia ja iloisia ihmisiä täynnä ollut ravintolasali oli hiljainen. Ainoastaan aamuvuoroaan hoitava kaunis nainen liikkui itsepalvelupöydän lähellä. Aamupalan nauttijoita ei ollut hänen lisäkseen kuin yksi vanhempi pariskunta.
Johan ehti kahviin asti, ennen kuin hän näki Isak Henkelmanin saapuvan kiireisin askelin paketti kainalossaan. Isak keräsi nopein liikkein tarjottimelle syötävänsä ja istui virkeän näköisenä Johania vastapäätä.
- Huomenta. Olenko myöhässä? Aamutoimissa meni pidempään kuin uskoinkaan, hän sanoi silmää iskien ja pisti paketin pöydälle. - Tässä on lupaamani pullonpuolikas.
- Et oo myöhässä mistää. Jos oisitki, niin syy siihen on riittävän hyvä, Johan sanoi Isakin kasvojen väriä katsellen. - Onko ees kohmelo? Päällepäin sitä ei ainakaan huomaa…
Isak pisteli hyvällä ruokahalulla puuroa ja voileipää suuhunsa.
- Kuuden aikaan oli pikkuisen outo olo. Nyt ei enää tunnu kuin hyvältä. Ruth on mukava tyttö. Tunnen itseni hyvin onnelliseksi, Isak puhui hymyillen.
- Se on hyvä, ettei oo kohmelo. Monella muulla saattaisi olla. Johan naurahti ja joi kahvikuppinsa tyhjäksi. - Minä jatkan tästä matkaani etteenpäin. Koetahan Iisakki pärjäillä.
Ennen kuin Johan ehti nousta Isak Henkelman keskeytti syöntinsä ja katsoi Johania suoraan silmiin.
- Olen syvästi kiitollinen, että otit minut kyytiin. Olet hyvä ihminen Johan. Jumalan siunausta elämääsi. Näen silmistäsi, että etsit jotain.
Tiedän että löydät sen mitä sitten etsinetkin. Me kaikki ihmiset etsimme jotain ja löydämme etsimämme kuin huomaamatta. Isak puhui totisen näköisenä ja otti puhuessaan Johanin käden omaansa.
- Itse jatkan Ruthin kanssa Helsinkiin ja siitä Puolaan, Chelmnoon. Toivottavasti tunnen siellä sydämessäni isovanhempieni läsnäolon. Silloin olen löytänyt sen mitä olen etsinytkin.
Isak Henkelmanin kädestä virtasi Johaniin lämmin ja raukeaksi tekevä tunne.
- Ymmärrän, Johan sanoi Isakin kättä puristaen. - Eihän se oo millonkaa liijan myöhäistä saaha yhteys siihen mihin on kuulunut ja kuuluu jatkossahi…
Johan nousi sanojensa jälkeen ylös ja otti tarjottimen ja Isakin tuoman paketin käsiinsä.
- Koetahan Iisakki pärjäillä. Jos kuitenni päätät juopotella, niin elä ota liikaa!
Isak Henkelmankin nousi seisomaan ja sanoi häntä lämpimästi katsoen.
- Älä pelkää kuolemaa. Ole levollisella mielellä. Olemme vain käymässä täällä. Vain ruumiisi muuttuu maan tomuksi. Sielusi on kuolematon. Oikea kotimme on taivaassa. Elämä on suuri lahja Korkeimmalta. Siunausta elämääsi.
Johan heilautti kättään pöydän vieressä hänen poistumistaan seuraavalle Isakille ja käveli ovesta ulos lämpimään toukokuiseen aamuun.
- Missähän lienee semmonen Rynkänmäki? Samapa tuolle. Niillä on ollu onnea. Iisakki on ollu hyvä pappi.

Sadantuhannen kilometrin mies, s. 174-190