Ehkä neljä yhtälöä

Hollantilainen Arjen Duinker tunnetaan äärimmäisen konkretistisena runoilijana: on sanottu, että hänellä “esineet saavat olla esineitä”, vapaina ajatusten ja ideoiden niiden ylle yleensä heittämästä varjosta. Ehkä neljä yhtälöä ( Misschien vier vergelijkingen, 2002) näyttää allegoriselta runoelmalta, jossa neljä ääntä — Skarpa, kesakkoinen nainen, korukorvainen nainen ja intialainen laulaja — tuntuu luotaavan kukin oman tajuntansa mysteeriä. Sävy on yhtä aikaa herkkä, ironinen ja melankolinen, kuten Scarpan aloitussanoissa: “”Tervetuloa sisimpääni / ja tervetuloa portaikolleni. / Oi portaikko vähäaskelmainen! / Oi portaikko ja askelmat jotka olen laatinut! (...) Puhukaa lasisanoin, / puhukaa betonisanoin, / puhukaa vesisanoin!” “Scarpan portaikko” (aloitusjakson otsikko, ja vrt. kuuluisa samanniminen italialainen arkkitehti) on metafora, mutta samalla jotakin niin konkreettista, että se väkisin pakenee haltuunottoa. “Henkiä ei ole olemassa. / Jos niitä olisi, ne puhuisivat mahdollisesti totta. / Mutta niitä ei ole. / Jos niitä olisi, ne voisivat lähteä matkalle mukaan. / Mutta niitä ei ole. / Jos niitä olisi, ne keksisivät ennen pitkää jotakin. / Mutta niitä ei ole.”