Se on ikuista

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

"Sellainenhan se ihmisen mieli tuppaa olemaan. Harvoin se tyytyy onnellisena hyvään tai tyydyttävään, vaan alkaa hakea täydellisyyttä. Näin käy helposti etenkin silloin, kun on saatu taisteltua itselle paikka yhteiskunnassa, ja jokapäiväinen leipä alkaa olla itsestäänselvyys. Silloin ihminen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää omilla ehdoillaan."

"Ihminen tulee lisääntymiskykyiseksi ollessaan vasta lapsi. Täysi-ikäiseksi hän tulee kahdeksantoista ikäisenä, mutta mistä sen ikäinen pystyy oikeasti vastaamaan? Joskus käy niin, että vasta yli kolmekymmentävuotiaana ih-minen alkaa pikku hiljaa olla kypsä ottamaan jonkinlaista vastuuta ylipää-tänsä mistään. Kaikki eivät kasva vastuun ottajiksi koskaan. "

Ari Stenmanin toisen novellikokoelman kaikissa viidessä novellissa henkilöt taiteilevat perheen, työn ja ympäröivän yhteisön ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten ja sääntöjen puristuksessa, ja siinä sivussa yrittävät ainakin välillä muistaa, ketä oikeasti ovat ja mitä itse oikeastaan tahtovat.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

novelleja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

181

Kieli