Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Väärään aikaan

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vangitseva kuvaus kokonaisen aikakauden tuomitsevista asenteista erilaisuutta kohtaan. Romaanin päähenkilö on nuori poika, joka on perinyt isältään kellon. Kello johdattaa hänet 1950-luvun ahdasmieliseen aikaan ja isänsä nuoruuteen. Isän seksuaalinen erilaisuus tuomittiin tuona aikana ja hänen elämänsä muodostui tuskalliseksi.

Sveitsiläisen Alain Claude Sulzerin teoksia on käännetty useille kielille. Niille on myönnetty mm. Ranskassa ja Saksassa merkittäviä palkintoja. Väärään aikaan on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.

Päähenkilöt

Alkukieli

Tekstinäyte

En tiennyt, milloin ja kuinka usein isä oli käynyt tässä kaupungissa, mutta kuvittelin, että Pariisi oli ollut hänelle tärkeämpi kuin yksikään toinen kaupunki maailmassa. Minä näin, että hän oli hengittänyt täällä vapaammin niin kuin minäkin nyt hengitin ja polttelin tupakkaani melkein kuin aikuinen, jota kukaan ei häirinnyt tai nuhdellut.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

242

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä