Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tiikerin vaimo

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Tiikerin vaimo on iättömyyttä hehkuva romaani huhuista, joista kasvaa myyttejä ja ihmisistä, joista tarinat saavat alkunsa. Rikkinäisen lavuaarin äärellä, sodasta toipuvan maan rajalla, nuori Natalia saa kuulla isoisänsä kuolleen. Tapahtuman oudot aukkokohdat imaisevat hänet syrjäisen kylän tarunkaltaiseen todellisuuteen: kauniisiin ja traagisiin kertomuksiin kuolemattomasta miehestä, tiikeriä suojelevasta naisesta joka ei osaa puhua, apteekkarista joka saapuu punainen iibis häkissään, rakkauslauluja säveltävästä pojasta josta kasvaakin sadistinen teurastaja. Sadan vuoden ajan tarinat kieppuvat, yhdistyvät ja täydentävät toisiaan. Ne muodostavat suuren kertomuksen pitkästä matkasta, elämästä josta totuuden kustannuksellakin muistoksi jää tarinoista sitkein. Unenomaisen pakottomasti, vailla ajan ja paikan paineita virtaava romaani jättää vapautta tunteille ja tulkinnoille.
(WSOY)

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

Isoisä ei puhu koskaan tiikerin vaimosta nimeltä. Isoisän käsi on ympärilläni, ja jalkani ovat kaiteella, ja hän saattaa sanoa: "Tunsin kerran tytön, joka rakasti tiikereitä niin, että oli itsekin muuttua tiikeriksi." Koska olen pieni ja koska olen perinyt rakkauteni tiikereihin isoisältä, luulen että hän puhuu minusta, kertoo minulle satua, johon voin kuvitella itseni – ja niin minä vuosikausia kuvittelenkin.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

362

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

358

Kieli

Ensimmäinen julkaisu

kyllä