Kerran elämässä

Tyyppi

sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Albumi kertoo eroottisia tarinoita aikuisille hyväntuulisella huumorilla. Tekijäpariskunta on päättänyt albumia tehdessään sekä pussata että puhua, ja tuloksena on viihdyttävä ja hauska kirja, joka uskaliaasta kuvastostaan huolimatta on mahdollisimman kaukana perinteisestä pornografiasta. Mehukkaat tarinat ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta ne saattavat tuntua tutuilta yhden jos toisenkin mielestä.

Kirjaa edeltänyt sarjakuvalehti voitti Helsingin Sarjakuvafestivaalien pienlehtikilpailun vuonna 2010. Albumi sisältää paitsi voittaneet tarinat myös upouusia viihdetarinoita aikuisille.

Käsikirjoittaja Rauni Maneo on kotoisin Guyanan tasavallasta. Hän päätyi Suomeen tutkiessaan maita, joissa on naispresidentti. Maneo tykästyi suomalaisten reippaaseen meininkiin ja päätti jäädä. Raunin intohimo on saunominen. Piirtäjä Sonja Or on kotoisin Saksan Dresdenistä. Hän vieraili Suomessa sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2008, tutustui Rauniin ja jäi sille tielleen. Sonja käyttää taiteilijanimenään äitinsä toista nimeä. Hän on toiminut myös kirkon vahtimestarina. Kaksikko ilahtuu aina, kun joku tulee punastellen kertomaan, miten läheltä omaa elämää Kerran elämässä on liipannut. Nelivärinen.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Kerran elämässä : 5 viihdetarinaa aikuisille! = Once in a lifetime! : entertainment for adults! = La chance d’une vie! : divertissement pour adultes!

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

27

Kuvittaja