Harri Larjoston unet

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Mediataiteilija Harri Larjosto on jo yli 20 vuoden ajan säännöllisesti kirjoittanut ylös uniaan. Tuloksena on syntynyt kuvataidetta, mutta myös tämän kirjan merkillisiä ja hauskoja, kiusallisia ja koskettavia tekstikatkelmia, proosarunoutta - äärimmäisen henkilökohtaista, ja kuitenkin yhteisiä peruskokemuksia sisältävää. Larjoston unien kokoelmassa esiintyy erityisesti suomalaisen kuvataiteen tunnettuja hahmoja - syntyy näkymä toisenlaiseen, unen logiikan täyttämään taidemaailmaan. Kirjaa laajentaa myös unitutkija Katja Vallin essee, jossa hän peilaa kansainvälisen tutkimuksen uusimpia näkemyksiä Larjoston rikkaaseen unimaailmaan. "Tämän unikokoelmani keskiössä ovat taidemaailmaan sijoittuvat uneni. Oudointa niissä tietysti on sama kuin muissakin unissani, miksi niin monet tärkeät henkilöt ja tapahtumat eivät tule uniin ja kuitenkin monet satunnaisesti ohimennen tai matkan päästä tarkastellut henkilöt ja asiat tulevat - jopa toistuvasti. Henkilöillä ja tapahtumilla unissani ei ole yhteyttä konkreettiseen todellisuuteen. Ne kertovat lähinnä itsestäni. Jos ne jotakuta nimeltä mainittua loukkaavat, tulee muistaa, että kysymys on allekirjoittaneen alitajunnan tuottamasta kuvitelmasta." - Harri Larjosto
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

167

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Sisältää artikkelin: Tajunnan laitamilla / Katja Valli (s. 139-167)