Varjot astronauteista

• taitava moniriippuvuus maailmasta
• monta tasoa yhtä aikaa kuin Tarot-korteilla
• äänet, jotka poistuvat paikalta (ikinä palaamatta)
• vinot osat
Kuten huomataan, yritys kuvata todellisuutta alkaa jäljitellä taideteosta ”jo heti”. Sekä todellisuus että päämäärä hajoavat puhumattakaan hermoista." (Mts. 9.)

Ensimmäistä runoa voisi tulkita metafiktiona, jolloin se väittäisi, ettei runoutta ja todellisuutta voi määritellä, ja että yritykset kuvata todellisuutta, ovat taidetta tai sen imitaatiota. Runon voi tulkita myös jonkinlaiseksi runoilijan vapauden puolustukseksi: ei ole auktoriteettia, joka voisi sanoa, mikä on, ja mikä ei ole runoutta.

Kokoelman ensimmäisen, kolmannen ja kuudennen osan puhuja on Läski XL, kollaasi verkossa ahdistustaan tilittävistä nuorista, joilta tyypillisesti puuttuu itsesuojeluvaistoa verkkokirjoittamisen suhteen.

Nämä runot jäljittelevät blogien tai keskustelufoorumien nopeasti ja ilman ennakkosensuuria tuotettua, kömpelöä kieltä. Syömishäiriöt, hajoava tai hajonnut perhe, satunnaiset seksisuhteet vs. romanttisen rakkauden kaipuu, mielenterveysongelmat ja päihteet kuuluvat groteskiin, mutta tuttuun kuvastoon. Kieli poukkoilee runon puhujan katseen mukana, ulkona on kylmää ja

"Vittu oon läski, vaikka muut on laihoja. / Oon kyl lyhytki ,oonko läski vai lyhyt ? Nokyl mä / oon vaan nii hirvee läski, ettei mtn järkee…"

Läski XL:n runot edustavat Google-runouden alalajia, flarf-runoutta, jossa hyödynnetään hakukonetekniikkaa ja jotka ovat tahallisesti huonoja ja vilisevät kirjoitusvirheitä. Sisällöltään tekstit ovat usein loukkaavia, inhottavia tai vastenmielisiä (Flarf Poetry, wikipedia, käytetty 4.11.2009). Flarf-runoja voidaan tarkastella myös pastissina tai parodiana.

Kokoelman viides osa: ”Kohti suurta finaalia” on pornografian ja väkivallan synkkää mosaiikkia. Fantasiat sotkeutuvat inhorealistisiin kertomuksiin insestistä, väkivallasta ja raiskauksista. Jotkut runot ovat juonellisempia, toisissa, kollaasimaisissa runoissa tehdään nopeita leikkauksia useisiin samankaltaisiin henkilöihin ja tilanteisiin. Lukijalle syntyy mielikuva siitä, kuinka runoissa toistetaan yhä uudelleen samaa tilannetta, vain kohtauksen henkilöt vaihtuvat.

"Jälleen kerran syöksy. Kuinka monta kierrosta, murheellista ympyrää / ja bentsopohjaista nukahtamislääkettä.

Kaikki tämä menetetty aika: minun syntymäni, minun kuvani. / Vai oliko elämä jotain muuta? Valemuistosyndrooma?" (Mts. 27).

Kokeellisessa ”Leukojen melskeessä” -osassa Tytti Heikkinen on käyttänyt Internetin käännöskoneita kierrättäen alkutekstin unkariksi, siitä ranskaksi, puolaksi, takaisin ranskaksi ja lopulta tunnistamattomaksi muuttuneen tekstin englanniksi ja siitä huolimattomasti takaisin suomeksi: ”Niinpä paradoksaalisesti se aines kirjassa, jossa olen itse ollut eniten läsnä kirjoittajana, vaikuttaa kaikkein vähiten siltä”, tekijä kertoo Sanojen ajan Omissa sanoissaan.

(JKP/ Sanojen aika)
Tytti Heikkisen toisessa runokokoelmassa Varjot astronauteista jatketaan internetin hakukoneiden ja käännöskoneiden kanssa kirjoittamista. Tuloksena on huonon ja hyvän maun runoutta ja roolirunoutta flarfin hengessä. Netistä kalastetut runon puhujat tuovat mukanaan elämännäytelmiä, joita ei välttämättä haluaisi nähdä. Mutta ne ovat ympärillämme ravistelevina ja puhuttelevina.