Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Zadara

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

“Tänne hän kuului, ja tulisi aina kuulumaan. Awazacin sydän, se elämä, joka hänessä oli herännyt, oli syntynyt elämään taistelun tiimellyksessä ja vaaroissa, kunhan se kaikki tehtäisiin kansan hyväksi. Aivan niin, se olisi hänen kohtalonsa, hän halusi tehdä niin. Nyt hän tiesi sen, mitä hän todella halusi tehdä. Hän halusi suojella ihmisiä, joiden tuntemattomuus ei haitannut.
Hänellä oli Awazacin sydän.”

Jo kauan aikaa sitten kohtalo oli määrännyt kahden maailman kietoutuvan toisiinsa. Maya, syrjäkaupungista muuttanut goottityttö, eksyy uusien ystäviensä kanssa saarnimetsään kaupungin laitamalla. Sen kautta he pääsevät toiseen maailmaan, jonka ei kuulunut koskaan olla olemassakaan. Samaan aikaan uuden maailman, Zadaran pääkaupungissa talonpojan tytär Amber onnistuu sotkeutumaan kohtalon verkkoon, jonka suunnitelmana on julman kuninkaan syrjäyttäminen valtaistuimelta. Uudestisyntyneiden awazacien, jumalan lähettiläiden, kuuluu voittaa kuningas, jotta kansa pystyy elämään. Seuraavatko he kohtalon kaavaa? Kuka voittaa kenet?
(Mediapinta)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

kuninkaan varjo

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

371

Kustantaja

Kieli