Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Spiderwickin kronikat II. Toinen osa kolmesta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Spiderwickin kronikoiden toinen osa jatkuu uudella kirjalla, jossa Nick ja hänen sisarpuolensa Laurie joutuvat jälleen kamppailemaan näkymättömän maailman kummajaisia vastaan. Salaperäiset olennot muistuttavat olemassaolostaan, kun Nick ja Laurie todistavat kahden jättiläisen yhteenottoa - miltei omalla takapihallaan. Kun jättiläiset onnistuvat rymistelyllään lopulta tuhoamaan suuren osan kotikorttelista, hyvillä neuvoilla alkaa olla kiire. Tehtävää vaikeuttaa se, että vain harvat ihmiset Nickin ja Laurien lisäksi kykenevät näkemään naapuruston murskaajat omilla silmillään. Uhkana on, että jättiläiset karkaavat tekemään tuhojaan vielä laajemmalle alueelle. Jättiläisistä on päästävä eroon näkymättömän maailman ehdoilla, joten apu löytyy vasta merenneitojen lumoavasta laulusta - mutta Nickin ja Laurien yllätykseksi suurin vaara ei ehkä tulekaan jättiläisten taholta. Edessä on entistäkin karmaisevampia koettelemuksia. Myös valkokankaalla suositun Spiderwickin kronikoiden uudet osat pitävät nuoret fantasian ystävät edelleen kiehtovassa otteessaan.

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Jättiläispulma

Ilmestymisaika

Sivumäärä

170

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

13

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä