Yhesti yhes kahennestoista paikas
Tyyppi
sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Ville Pirisen luultavasti loputon Yhesti yhes paikas -sarja etenee jo kahdenteentoista osaansa, jossa uskomattomat urbaanilegendat muotoutuvat vapaan assosiaation kautta juohevaksi sarjakuvakerronnaksi. Uutukainen jatkaa vapautuneesti edellisen paluualbumin muodollis-sisällöllisiä kokeiluja ilman, että sarjan samastuttavuus ja helppolukuisuus siitä kärsivät. Tulemme tuntemaan, millaista häpeää kokee ihan tavallisen fiksu kaveri, joka on vuosikausia käyttänyt kehari-sanaa kehonrakentajan synonyymina. Syvällinen huomio ihmiselämän hauraudesta rinnastuu vähäjärkiseen ripulivitsiin ilman aasinsiltaa. Sarjan tuorein nide anniskelee siis sitä samaa kuin ennenkin, mutta vielä pykälän verran paremmin.
Ville Pirinen (s. 1973) on Kiteellä kasvanut ja Tampereella aikuiseksi varttunut monipuolinen sarjakuvantekijä. Yhesti -sarjan lisäksi hän on kuvittanut Pauli Kallion käsikirjoittamia Ornette Birks Makkosen ja Muddy Lee Makkosen seikkailuja. Siinä sivussa ovat syntyneet kokonaan omat albumit Tärkeitä asioita ( 2011) ja Keskiyön dynamo (2014). Pirinen tunnetaan myös monista bändeistään ja levytyksistään.
(Suuri Kurpitsa)

Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
66
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Kannessa myös: YYXP 12.