Koski palaa

Turvallinen, omia uria kulkenut elämä muuttuu, kun Helmi asettuu jo iäkkään poikamiehen, Jussin, rinnalle. Jämerän poromiehen on annettava pala omasta tilasta naiselle, jonka tarpeet ovat erilaiset. Naiselle, jota hän ei enää kuvitellut saavansa haluta ja rakastaa. Oman perheen saaminen yhdessä yössä pysäyttää. "Olisin ollut valmis toivottamaan tervetulleeksi liudan lapsia, mutta minusta ei tullut isää. Minusta tulisi hyvä vaari", Jussi lupaa. Sateinen kevät ja kesä, harvinainen tulva, joka tuhoaa ja peittää alleen, muistuttavat elämästä ja kuolemasta, haavoittuvuudesta. Mikään ei ole varmaa, eikä pysyvää. Ystävien ja läheisten kohtalot varjostavat onnea, joka välillä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Vaikea päätös odottaa ratkaisua. Vahvat, hämmentävät tunteet on kohdattava ja päästettävä ulos. Mitkä ovat miehen mahdollisuudet käsitellä tunteitaan?