Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Roosa ja Valdemar

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

"Taidat pitää variksista, Valdemar totesi eräänä iltana. Roosa katsoi Valdemaria syvälle silmiin. Olet ystäväni, ja pidän sinusta. Muita variksia en tunne, Roosa sanoi ja halasi Valdemaria, joka oli istahtanut hänen viereensä kannolle. Huh noita ihmisten hellyydenosoituksia, Valdemar ajatteli meinaten keikahtaa maahan, mutta oli kuitenkin mielissään."

Emma Pulkkisen iltatarinoissa ystävykset Roosa ja Valdemar-varis kertovat toisilleen eläimistä, joita tuntevat tai ovat tavanneet. Tarinat etenevät vuodenkierron mukaan, ja niitä on neljä joka kuukaudeksi. Tarinat sijoittuvat suomalaiseen luontoon tai kaupunkiympäristöön. Roosa ja Valdemar pohtivat arkisten asioiden ohella kaikkia tärkeitä asioita maan ja taivaan välillä, kuten elämää ja kuolemaa, hengellisiä asioita, ystävyyttä, rakkautta ja rohkeutta, kiusaamista, erilaisuutta ja itsetuntoa. Tarinoita voi lukea kotona, kerhoissa, leireillä ja muuallakin, missä on lapsia kuulolla. Tarinat ovat itsenäisiä, mutta Roosan ja Valdemarin ystävyys syvenee niiden edetessä.

Emma Pulkkinen toimii lastentarhanopettajana päiväkodissa. Hän harrastaa partiota ja luonnossa kulkemista, pitää lasten elokuvista ja lastenteatterista ja ihastelee elämän pieniä asioita. Hän on naimisissa, ja hänellä on neljä lasta. Emma Pulkkiselta on ilmestynyt aiemmin lastenkirja Jänö Mustakorva ja postilaatikon yllätys (Päivä 2003) ja elämänkertakirja Francesca (Päivä 2010).
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

192

Kustantaja

Kieli

Kuvittaja