Kilpaurheiluun liittyvä fiktio oli varsin niukkaa 1800–1900-luvuille asti, jolloin monet anglosaksiset runoilijat käsittelivät toisinaan jotakin urheiluun liittyvää aihetta. Nämä teokset jäivät kuitenkin kirjallisesti varsin vaatimattomiksi.
Suomessa ensimmäisenä urheiluaiheisena romaanina pidetään Väinö Katajan kirjaa Heinäkuun olympialaiset (1914). Jalmari Finne pilaili urheiluinnostuksen kustannuksella anarkistisessa lastenkirjassa Kiljusten vallankumous (1921). 1920-luvulla alkoi urheilukirjallisuuden varsinainen korkeasuhdanne.
Urheilu on keskeistä myös nyrkkeilyä harrastaneen Yrjö Jylhän runokokoelmassa Viimeinen kierros (1931) sekä Urho Karhumäen näytelmässä Juoksijan rata (1932) ja romaanissa Avoveteen (1936), jolla hän voitti kultamitalin Berliinin olympialaisten taidekilpailussa.
Uudempaa urheilufiktiota Suomessa edustavat mm. Jorma Ojaharjun Avustajat kehästä, ensimmäinen erä (1968), Laila Hietamiehen Elämän huipulla (1974), Jarkko Laineen Futari (1977), Veijo Meren Jääkiekkoilijan kesä (1980) ja Anja Kaurasen Pimeää vain meidän silmillemme (1987). Kilpahiihtäjänä esiintynyt Marko Tapio kirjoitti postuumina julkaistun romaanin Tarina viidestä kilometristä (1985). Pyöräilyä ja jalkapalloa harrastava Jukka Pakkanen on julkaissut romaanin Viimeinen kilometri (1984). Myös Pentti Haanpää on veijarinovelleissaan kuvannut urheilun "hupaista turhuutta" ja hulluutta. Juhani Peltosen henkilöhahmoihin kuuluu urheilusankari Elmo (1978).
Lähde:
Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja (2003)
Toim. huom.: Urheilukirjallisuus on varsin suosittu genre lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, ja suurin osa nykypäivänä julkaistavasta kaunokirjallisesta urheilukirjallisuudesta onkin yleensä suunnattu lapsille tai nuorille.
Tuomas Aitonurmi
